Vaimot puolestaan järjestivät hieman tuohtuneina keskusteluntäytteisiä kahvikutsujaan, joilla pohdittiin valkohattuiseen naiseen kätkeytyvää salaisuutta. Miksi kukaan ei ollut kuullut hänen puhuvan? Ja olihan nyt varsin sopimatonta pitää hattua kallellaan, suorassa sen oli oltava. Mutta silmät. Niiden hämmästyttävää lumovoimaa eivät vaimot kyenneet selvittämään, vaikka he kuinka kilistelivät kahvilusikoitaan.
Iltaruskon pehmentäessä saaristolaiskylän hämärtyvän siluetin saattoi rantakallioilla nähdä istuvan yksinäisen merimiehen ajatuksiinsa vaipuneena. Hiljaiset aallot tanssivat välkkyen hienolla hiekalla, mutta valkohattuisen naisen kapeita jalanjälkiä ne eivät pyyhkineet koskaan pois.
4 kommenttia:
Tunnelmallinen tuokiokuva aaltojen huuhtomilta rannoilta- haikeakin. Loihdit silmien eteen tutun näkymän kateellisen ja juoruilevan vaimoväen kahvitteluista. Tangenttinen kurkistus jonkin tarinan keskelle tai loppuvaiheisiin. Se, ehkä rakkaustarina, on alkanut jossain ja kenties saa jatkoa meiltä salattuna. Tuuleen jää leijailemaan arvoituksia. Muy bien!
Kirjoitat niin kauniisti.
Kirjoitat tarinoita ja runoja niin kauniisti, että en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi... en osaa sanoa muuta kuin kiitos, että olet olemassa ja kirjoitat!!!
oh, kiitos <3
Lähetä kommentti