Vene

Kasvojeni yli kulkevat varjot, kevyet hipaisut, kihelmöinti otsalla juuri ennen kosketusta. Ohran tuoksu. Avaan silmäni ja näen vihneet, jotka piirtävät ylleni taivaan. Makaan selälläni valkoisen soutuveneen pohjalla, tunnen tasaisen keinunnan, laitojen narahdukset. Vaatteillani on hilseillyttä maalia, joka siirtyilee tuulen mukana, kohoaa hieman ja laskeutuu jälleen.

Nousen istumaan ja katson ympärilleni. Peltoa. Korkeaa okrankeltaista viljaa, hylätty vene, kauempana mäellä vanha lato. Ei metsänrajaa, ei ainoatakaan puuta, ei aurinkoa. Vain muuttumatonta valoa vailla väriä.

Olen ollut täällä kerran. Aikaa en enää muista, en tapahtumia ennen ja jälkeen. Mutta ohran tuoksu ja hiljaisuus liki veneen laitoja, olkapäiden paino. Kuin hetki unen ja valveen välillä. Luulen odottaaneeni jotakin.

Aavistan verkkaiset askelet jo kauan ennen kuin näen hänet. Kuivaa pölyä kohoaa ilmaan, hetkeksi pelto jakautuu. Minua lähestyy kumaraselkäinen mies, jolla on harteillaan paksu harmaa takki. Kasvot ovat ahavoituneet, leukaa ja poskia peittää karkea parta. Hän pysähtyy veneen viereen, ottaa päästään mustan lakin ja istahtaa perätuhdolle. Mies on tovin vaiti, pitää katseensa ruskeissa saappaissaan. Kuluneen mokkanahan poimuista putoilee irronneita jyviä ja tyhjiä kuoria.

 

Joskus tässä oli vielä airot, hän sanoo. Ne lepäsivät siinä missä sinä nyt istut. Juurikin siinä.

Minä nyökkään. Tarkastelen paljaita jalkojani, joihin on tarttunut valkoisia maalihiutaleita. Kengät ovat kadonneet. Minun on täytynyt pudottaa ne samaan paikkaan, johon jätin itseni. Mies liikahtaa tuhdolla, nojautuu aavistuksen lähemmäs.

Olet siis unohtanut, kuten minäkin?

Kuuntelen viljan vaimeaa kahinaa, muistan samankaltaisen keskustelun jostakin hyvin kaukaa.

Pelkään, etten löydä enää takaisin. Se voi olla missä tahansa. Pelto on niin laaja.

Minä aloitin tuolta, mies sanoo ja nyökkää ladon suuntaan. Mutta siellä ei ollut mitään. Vain hirsien lomitse puhaltava tuuli.

Katson vanhusta ja hän katsoo minua. Muistan tuon takin.

Luulen, että sinun on käytävä siellä siitä huolimatta.

Nostan jalkani hitaasti laidan yli, tunnen viljan pistelyn iholla. Mies käy makuulle veneen pohjalle ja laittaa lakin takaisin päähänsä. Hän varjostaa silmiään ja hymyilee.

Jään odottamaan.

Heilautan kättäni vastaukseksi ja lähden nousemaan ylös mäelle. Pelto ympärillä keinuu, vihneet taipuvat. Silmissäni lato vuoroin kasvaa, vuoroin kutistuu. Tuuli puhaltaa lävitseni viileänä ja tasaisena. Se työntää minua eteenpäin, kauemmas veneestä ja nukkuvasta miehestä, jotka katoavat vähitellen korkeaan ohraan.